lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kesäkuussa koettua

Kesäkuussa rakentelimme kotia uudelleen. Koimme väkevästi, että koti on siellä missä rakkaat asuvat. Määrittelimme kotia, etsimme uutta kotia, muistelimme vanhaa kotia, mietimme tulevaisuuden koteja. Asuimme väliaikaiskodissa ja lopulta muutimme uuteen kotiin, jossa asumme siihen saakka kunnes vanha kotimme rakennetaan uudelleen.


Kokemamme tragedia on tuonut läheiset lähelle aivan erityisellä tavalla. Olemme saaneet tukea ja apua. 73 koiraihmistä keräsi meille rahaa jolla ostimme koirille uudet harrastusvälineet ja muut tarvikkeet.

Hän ei taida paljoa vanhaa kotia enää muistella.

Kävin tyttöporukalla Amsterdamissa. Uskomaton terapiareissu lapsuuden ystävien kanssa. Tällä porukalla on koettu sellaiset seikkailut että oksat pois, eikä ne seikkailut näyttä loppuvan vaikka ikää tulee.



Yövyimme Air bnb:n kautta löytyneessä asuntolaivassa kanaalissa.

Joka aamu nautimme mielettömän aamiaisen


Kesäiset säät hellivät





Juoksin Jukolan viestissä. Perheenjäsenistä koottu joukkueemme osallistui Venlojen viestiin nyt kai viidettä kertaa. Sijoituksia emme tavoittele, vaan elämyksiä ja suunnistuksen iloa. Ja nyt Paimiosta sitä saatiin kyllä roppakaupalla. Mahtavat maastot, ihanat kelit. Oli aivan huippua suunnistaa ja Jukolan viesti vaan on kesätapahtumien ykkönen.


Kodin raunioilla on käyty viimeistä kertaa. Oli surkean näköistä ja tuli paha mieli. Palaamme sinne vasta, kun uusi koti alkaa nousta. Rauniota aletaan purkaa näillä näkymin ihan lähiviikkoina.

Kesäkuun maisemamme oli vuokra-asunnon parvekkeelta. Tämä vantaalainen parkkipaikka on onneksi hyvästelty.

Uuden kodin myötä käännämme katseet tulevaisuutta kohti. Ensimmäiset viikot olemme viihtyneet loistavasti. Ensimmäinen kirppiskierros on koettu ja tutustuttu uusiin lenkkimaastoihin. 
Kesälomakin on vielä edessä reissuineen, joten sitä kohti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti