torstai 14. huhtikuuta 2016

Old school kattaus

Ohimennessä pyörähdettiin katsastamassa Sipoon kirppikset Vuolanteen lista kätösissä. Räpsööläisen tilalla oli tosin tontissa vain kuoppa joten ainokaiseksi kohteeksi jäi Samaria shop. Odotukset eivät olleet korkealla sillä Porvoon Samaria shop on aika ylihintainen, vaan onnekseni ennakkoluulot pettivät. Täällä oli todella osattu hinnoitella.

Eipä ole kauankaan siitä kun valittelin ettei Arabia Heiniä löydy kirppareilta. Ja mitä teki Samaria shop, tarjoili minulle kippoja ja leipälautasia 5e kappalehintaan.



Puukantinen rasia on Uppsala Ekeby Gefle - leimalla. Geflen astioita jonkin verran liikkuu mutta rasiasta en onnistunut enempää tietoa löytämään. Varsin näppärän näköinen ja hintaa tällä 2e, sisäpuolella hieman krakeloitumaa mutta ihan käyttökelpoinen kuitenkin.



Riihimäen Lumihiutale-laseja olen katsellut kirppiksillä ainakin vuoden päivät, löytösaldona pyöreä nolla. Mielestäni niitä oli ennen paljonkin tarjolla mutta nykyään ei sitten enää ainuttakaan. Onneksi satuin tästä harmistani mainitsemaan äidille, joka sitten kirppisteli kokoelmani alkuun.


Lasi on oikein nostalginen sillä kyseisistä laseista juotiin mummulassa. En tosin ollenkaan muistanut että lasi on niin pieni. Lasia pidellyt käsi lienee ollut aika paljon nykyistä pienempi :).


Näistä ja vähän muusta syntyikin ihana old school -kattaus mustajuurikeitolle.



Marraskuunkaktus aukaisi ensimmäisen komean kukkansa, ja muutama lisää on vielä tuloillaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti