lauantai 28. tammikuuta 2017

Yövuoron jälkeen

Ja miksei toki muutenkin, sitä pitää vähän hemmotella itseään. 


Etenkin jos jaksoi päivällä tehdä koiranpennun kanssa junaretken kaupunkiin ja sillä välin isot koirat levittelivät roskapussin sisällön ympäri kotia. Koiranpentu se onneksi käyttäytyi kosmopoliitin tavoin; nuohosi lapsiperheen lattian puhtaaksi ja sen päälle otti ettonet niin ratikan kuin junan lattialla.


Kotiin tultua ja sotkujen siivoamisen jälkeen zen-henki päälle, viintä lasiin ja kohti hemmottelutoimenpiteitä. Sauna ja ruoka tulille siis.






Koettelemusten jälkeen sielu ja ruumis kaipaa tulista ruokaa, tänään helpot paputortillat ja lisäksi omatekoista guacamolea, ranskankermaa ja jalapenoja.

Kyllä se tästä taas!


1 kommentti:

  1. Nyt sitten mun alkoi tehdä aivan käsittämättömästi mieli avokadoa. :P Pitäisi mennä nukkumaan eikä koittaa epätoivoisesti lähteä etsimään auki olevaa kauppaa. Mä olen niin heikko.

    VastaaPoista