perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kevätpäivä kotona

Kuten Ikean mainoksessa niin osuvasti todetaan, ihanaa olla kotona <3


Kevät on tuonut mukanaan taas pienen sisustusinnon, on niin ihanaa seurata kun valo ja lämpö lisääntyy, viherkasvit puskevat uutta kasvua ja taimet kasvavat lähes silmissä. Tontille on nousemassa sinivuokkojen armeija ja puutarhaunelmat odottavat toteuttajaansa.


Valo tulvii tupaan ja tuo mukanaa pitkät varjot.


Kuistilta saisi jo lämpöpatteri lähteä talviteloille.


Terassille paistaa lämpiminä päivinä niin että kahvihetket on jo siirretty sinne.


Pontevan emo-rahapuun jälkeläiset ovat kasvaneet niin että istuttelin niitä isompiin purkkeihin ja samalla latvoin pitkäksi venähtäneitä oksia. Saapa nähdä miten näin rajusta käsittelystä tokenevat. 


keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kaksi maisemaa




Keskelle Suomen harmaata, lonkeronväristä kevättä teki hyvää pieni annos vihreää ja lämmintä. Toisessa värien yltäkylläisyys ja toisessa vielä talven harmaa, kevättä odottava tunnelma. 



lauantai 25. maaliskuuta 2017

Valoa ja vihreää makuuhuoneeseen

Makuuhuoneen askeettinen sisustus sai kevään kunniaksi muutaman uuden roikkuvan esineen.


Kattolamppua makkariin on kaivattu koko talvi, mutta ei olla oikein keksitty minkälainen tähän huoneeseen sopisi. Jossain sitten aloimme katsella tällaista industrial-henkistä lamppua ja päätimme kokeilla sellaista. Muistin että Clas Ohlsonin valikoimassa oli vastaava, ja sieltä sen haimme. Minusta messingin väri ja tämä tyyli sopii ihan kivasti hirsiseiniin.


Plantagenin reissulta tarttui vielä mukaan piilea amppeleineen, vähän vihreyttä tähänkin huoneeseen.


Enempää tavaraa ei makkariin ole tarkoitus haalia, ettei pieni, tummanpuhuva tila mene tukkoon.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen kevät

Ensimmäinen kevät kotona <3

Se etenee hurjaa vauhtia ja näyttää juuri nyt tältä:


Viherkasvit kokivat kevätfreesauksen; yksi sai kokonaan uudet mullat, muut vain hieman lisämultaa, lannoitepuikkoja sekä suihkun.

Plantagenista tarttui muutama uusikin kaveri matkaan, kuten yllä olevat kukkivat kaktukset (miten tuo on mahdollistakaan??)


Talvella fb-kirppiksen kautta ostamani posliiniköynnös sai paikan leivinuunin päältä.



Keittiön pöydälle hankin haaveilemani kodinonnen aiemmista epäonnistumisista huolimatta. Jospa tämä olisi edeltäjiään pitkäikäisempi.


Chilit ovat itäneet mukavasti ja tänään koulin osan isompiin ruukkuihin. Meillä oli nyt käytössä kivivillakuutiot ja ne olikin ihan käteviä upottaa multaan sellaisenaan. Chilien kanssa mennään ihan luonnonvalolla joten toivotaan kirkkaita päiviä, että ehtivät vielä satoikään kesän aikana.

Kyllä kevät omassa pihassa on hienoa aikaa!


torstai 16. maaliskuuta 2017

Sinivuokkoja keittiöön

Pitkästä aikaa tuli kierreltyä yksi kirppis kun satuin käymään Myyrmannissa. Paljoa sieltä ei mukaan tarttunut, yksi käyttämätön KeepCup 4 eurolla. Ja sitten yksi ihana aarre.


Finelin Sinivuokko-jääkaappirasia. 
Näitä harvoin näkee myynnissä, hinta kirpaisi mutta oli maksettavissa ja kunto varsin siisti ja niin se muutti meille silmiämme ilostuttamaan.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Suomi 100 vuotta villasukat sotiemme veteraaneille

Ystävä haastoi viime syksynä liittymään Facebook-ryhmään, jonka tavoitteena oli neuloa villasukat kaikille sotiemme veteraaneille Suomi 100 vuotta -juhlavuoden kunniaksi. Villasukkaprojekti on osa virallista Suomi 100 -vuotta tapahtumaa.

Kuten neulonta- ja varmaan muillakin Fb-ryhmillä on tapana keskustelu sai ajoittain melko koomisia käänteitä. Osa lähti suuttuneena pois ja osa pisti pystyyn omia sivuprojektejaan. Kuitenkin kaikille veteraaneille on sukat neulottu ja osalle ne on jo jaettukin. 

Projektiin voi osallistua sekä neulomalla että lahjoittamalla neulojille lankoja. Ryhmän ylläpito teki melkoisen työn organisoidessaan lankalahjoitukset, sukkien keräämisen ja luovutuksen sekä suhtautuessaan kiihkeänä käyvään keskusteluun äidillisen pitkämielisesti.

Oma panokseni oli kahdet valmiit sukat sekä kolmelle neulojalle lahjoitetut langat.

Molemmat isoisäni ovat olleet sodassa ja toinen on vielä sukkia vastaanottamassa. Iso on kiitollisuus ja kunnioitus näitä itsenäisen Suomen rakentajia kohtaan.



sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Lapasestako se lähti

Paljon käyttämäni villalapaset hukkasin jouluna Kiinan reissulla, joten tuli akuutti tarve neuloa lapasia. Tulikin sitten samalla muutamat.


Hanna Leväniemen Sydänmaa-lapaset (linkki Ravelryyn) tein Cascade Alpaca Lana D'oro -langasta, pehmoisesta alpakka / villa sekoitteesta. Näitä tein kahdetkin kun äidille tarvittiin synttärilahjaa. Ohje on tosi kiva, simppeli ja erinomaisesti käteen istuva.


Kirjoneulelapaset tein Ulla-neuleen ilmaisohjeella 7 veljestä -langasta. Tuli lämpöiset vanttuut ja värit ovat kivan harmoniset.

Taas tarkenee!


torstai 2. maaliskuuta 2017

Tänään kotona

Alkuvuosi on ollut melkoinen. Töitä liiaksi asti, koiranpennun viihdyttämistä, harrastuksia. Mieluisia vieraita ja rakasta arkea, mutta enemmän toivoisin saavani viettää aikaa kotona ja luonnon helmassa. Tarvitsen ehdottomasti arkeeni aikaa jolloin en "tee mitään", eli aikaa ilman suunnitelmia tai lukkoon lyötyjä aikatauluja.
On myös pohdituttanut miten arkea voisi tähän suuntaan muuttaa. Työni on mielenkiintoinen ja viihdyn hyvin, mutta työmatkoineen päivät ovat niin pitkiä ettei aikaa ja jaksamista tunnu jäävän tarpeeksi muuhun.

Kevättä kohti kuitenkin mennään. Valoa on joka päivä enemmän, vaikka tänään taivas onkin ollut harmaa. Vihdoin ovat juoksulenkit palanneet arkeen ja liikunta kyllä antaa energiaa roppakaupalla.

Tänään oli pitkästä aikaa vapaapäivä. Pitkä aamiainen, mm-hiihtoja telkkarista, ulkoilua, siskonmakkarakeittoa. Kotoista olemista ja akkujen lataamista.